Mausteneilikka tuo joulun tuoksun
Mausteet ovat tärkeä osa ayurvedaa. Niitä käytetään sekä ruuan maustamiseen että lääkkeenä. Jouluun kuuluu monenlaiset mausteet, mutta tuskin tiedämme, miten monia erilaisia vaikutuksia mausteilla on. Neilikkaa käytetään niin jouluruuissa kuin -juomissa, esimerkiksi glögissä ja joululaatikoissa, sekä koristeena esimerkiksi appelsiinissa tuoden jouluista tuoksua kotiin.
Mausteneilikka on neilikkapuun kukkanuppu ja se on kotoisin Indosian Maustesaarilta. Neilikan nuppuja kannattaa käyttää kokonaisina mausteina, koska jauhettuna sen tuoksu ja maku ainesosat haihtuvat nopeasti. Nuput säilyvät hyvin suljettuina noin kaksi vuotta.
Mausteneilikassa on runsaasti K-vitamiinia, folaattia, kaliumia, magnesiumia ja mangaania. Sen fenoli- ja antioksidanttisuusarvot ovat erittäin korkeita. Mausteneilikalla heipottaa ruuansulatusta ja lisää ruokahalua. Se poistaa pahoinvointia, helpottaa kouristuksia ja ilmavaivoja. Se lievittää kuumetta, poskiontelotulehdusta ja yskää. Se stimuloi limaneritystä sekä parantaa limakalvoja. Sen tiedetään torjuvan herpestä, hiivatulehdusta aiheuttavaa Candida-sientä ja Salmonellaa.
Mausteneilikka virkistää ja poistaa uupumusta sekä pelkoja. Ayurvedisesti se vähentää Kaphaa ja Vataa mutta voi nostaa Pittaa. Tuore mausteneilikka on viilentävä ja kun taas pitempään kuivattuna ollut on kuumentava. Sitä käytetään yleisesti teessä yhdessä kanelin, kardemumman ja inkiväärin kanssa.