AURVEDINEN KEVÄTPAASTO

Kevät on Kapha-doshan, kasvun, uudistumisen ja siihen valmistavan puhdistumisen aikaa. Paaston hyväätekevät vaikutukset tiedetään: aineenvaihduntajätteiden poistuminen ja vain osin sulaneiden ravinteiden sulattaminen kokonaan, elimistön lepääminen ja elpyminen, mielen keveneminen, henkinen avartuminen muidenmuassa.

Kun syödään ja eletään vähän miten sattuu, kertyy ajan mittaan amaa eli kuona-aineita eri puolille elimistöön. Poistumaton ama tukkii srotia eli kehon kanavia aiheuttaen sairauksia. Säännöllinen paastoaminen, esim. 1 päivä viikossa tai 1 viikonloppu kuukaudessa, on voimistava ja terveyttä ylläpitävä rutiini.

Ayurvedinen paasto poikkeaa totutusta siinä, että yleisimmin nestepaastoa ei suositella kuin hyvin harkitusti tehtynä ja mieluiten korkeintaan muutaman päivän ajan, jos henkilö on selkeää Kapha-tyyppiä tai Kapha-epätasapainossa.

Erityisesti Vata-tyypin ja vata-epätasapainoisen kannattaa sivuuttaa nestepaasto tai raakaravintokuurit, koska paastoaminen nostaa aina vataa (liike, ilma, eetteri), mikä voi aiheuttaa esim. ylivireyttä, unettomuutta, levottomuutta, keskittymisvaikeuksia tai jopa maanisia oireita.

Kannattaa siis itsearvioida testillä (lyhyt suomenkielinen dosha-testi tai perusteellisempi englanninkielinen) tai mieluumminkin käydä konsultaatiossa selvittämässä ensin oma tila (vikriti), ennenkuin päättää miten aikoo paastota. Tässä kuitenkin muutama tärppi, joilla pääset paastoamaan turvallisesti ja tuloksellisesti:

  • Paastoon laskeutuminen:
    • Aloita keventämällä poistaen ruokavaliosta liha, maitotuotteet ja muna. Jos käytät kahvia, irrottaudu siitä asteittain ennen paastoa: siirry ensin miedompaan pakurikahviin, sitten mustaan, vihreään tai valkoiseen teehen ja lopulta kofeiinittomiin vaihtoehtoihin. Yksinkertaisimmillaan voit herätellä kehosi aamulla kupillisella lämmintä vettä, jossa on sitruunaa.
    • Tupakointi ei sovi paastoon, joten jos tupakoit, kannattaa lopettaa tupakointi omana erillisenä projektinaan ennen paastoa. Muuten ikävät vieroitusoireet tekevät paastosta epämiellyttävän kokemuksen. Tähänkin saat apua ayurvedasta. Alkoholi jätetään myös pois hyvissä ajoin ennen paastoa, mikä tehostaa puhdistumista.
  • Amaa poistavat toimenpiteet kotona
    • Tee ainakin suolihuuhtelu paaston aluksi ja kerran sen aikana (tarvikkeet löytyvät apteekista tai luontaistuotekaupoista). Suolihuuhtelua ei tule tehdä, jos sinulla on ollut lääkärin- tai leikkaushoitoa vaativia suolisto-ongelmia. Muista puhdistustavoista löydät tietoa Vasant Ladin kirjasta Ayurveda – Käytännöllinen opas, sekä täältä: http://www.kuudesaisti.net/artikkelit/arkistoidut/syvapuhdistushoito-panchakarma.
  • Kitchari
    • Kitchari on mainio kasvisruoka lempeään paastoamiseen. Oheista reseptiä voit tuunata oman kehotyyppisi mukaan.Täältä Ananda-lehden hyvä perusohje kitchariin: http://www.anandalehti.fi/wp-content/uploads/2012/10/0206-2.pdf
      Vata: pidä kitchari öljyisenä.
      Pitta: mausta lempeästi, käytä halutessasi gheetä
      Kapha: vähennä öljyn/gheen määrää, lisää nestettä
    • Nauti paaston aikana runsaasti lämpimiä juomia, kuten vettä tai mietoja yrttiteitä. Jääkaappikylmät nesteet tai jääpalat juomissa sammuttavat ruuansulatuksen tulen eli agnin, jolloin paasto ei pääse vaikuttamaan kehoon optimaalisesti. Tämä sääntö pätee myös paaston ulkopuolella. Viileitä juomia vain helteellä, kuumissa maissa tai kovassa kuumeessa.Sekä teen että kitcharin voit laittaa termoskannuun ja ruokatermokseen, missä ne pysyvät päivän mittaan lämpiminä. Ayurvedan mukaan ruuan sattvisuus häviää 24 tunnin kuluessa valmistuksesta.
  • Paastoa tukevat mausteet ja valmisteet:
  • Paastoa tukevat ayurvediset rutiinit:
    • Abhyanga eli päivittäinen itsehieronta esim. seesam- tai kookosöljyllä (kapha-tyyppi voi käyttää garshana-hierontakinnasta kuivaharjaukseen ja jättää öljyn poiskin). Abhyangan jälkeen suihku, vain taivealueet pestään saippualla, jos tarpeen. Öljyisiin hiuksiin lisätään ensin shampoo, sen jälkeen emulgointi pienellä vesimäärällä. Näin öljy ei jämähdä hiuksiin.
    • Pratyahara eli paasto mieltä kuormittavista asioista, jotka aiheuttavat stressiä, ahdistusta, kiukkua. Onnistuu parhaiten pitämällä some- ja digikanavat suljettuina kokonaan tai säännöstellen, valikoimalla mediasisällöt tai pitämällä niistäkin kokonaan taukoa.
    • Sopiva liikunta: Kevyt jooga, esim. hatha-, yin- tai seasonal-jooga. Raikkaassa ulkoilmassa kävely, luonnossa, jos mahdollista. Uinti (luonnonvesissä, jos mahdollista).
      Vata: jooga + luonnossa kävely, 4-10 aurinkotervehdystä joka päivä (päätä 10 min shavasanaan)
      Kapha: jooga + harjoita näitä kaikkia liikuntamuotoja päivittäin, monipuolisesti
      Pitta: jooga + 4-10 kuutervehdystä aamuisin (päätä shavasanaan), uinti
    • Meditaatio: jos et ole tottunut meditoija, koeta löytää vähintään 10 min tauko päivästäsi, jolloin saat olla rauhassa ja “kääntyä sisäänpäin”. Voit käyttää ohjattua meditaatiota, kuten Sattva-sovelllus (englanninkielinen) tai Mindfulness-tekniikkaa tai etsiä meditaatio-ohjeita netistä esim. täältä: http://www.meditaatio.opassivut.com/aloittaminen.html ja alan oppaista. Meditaatio sopii erityisen hyvin juuri niille, joiden on vaikea pysyä paikoillaan ja rauhoittua, mutta myös huolehtijoille ja ahdistujille sekä kiukuttelijoille. Yksinkertaisimmillaan tarkoitus on olla lempeästi ja pakottomasti läsnä itselle, kuulostella päänsisäistä kohinaa ikään kuin ulkopuolisena ja antaa sen mennä.
    • Mantra: mantrat ovat sanskritin kielisiä, muinaisia lauseita, jotka sisältävät tuhatvuotista, universaalia viisautta ja värähtelyenergiaa. Etsi oma mantra, jonka tunnet tukevan omia tavoitteitasi ja tilaasi. Mantran voi yhdistää meditaatioon ja toistella sitä mielessään tai meditaation lopuksi ääneen. Ayurveda-kouluttaja Ossi Viljakainen muistuttaa, että mantran vaikutus perustuu värähtelyyn, ja siksi mantran rytmi, melodia ja oikea lausuminen, myös sisäisesti on tärkeää. Myös toistojen määrä lisää mantran vaikutusta. Mantroja löytyy helposti netistä, vaikkapa täältä: https://kundaliini.fi/2014/02/03/mantrojen-merkityksesta/
    • Pranayama: syvä joogahengitys, kapalabhati ja nadi shodhana eli vuorosierainhengitys. Katso Lana Lavosen (www.lanaprana.fi) ohjeet täältä: http://lanaprana.fi/hallinta/wp-content/uploads/2013/03/SCN_0002.pdf
    • Ayurveda-hoidot: ammattitaitoisen ayurveda-hoitajan antama hierontahoito tukee paastoamista, tehostaa vaikutuksia ja hemmottelee niin kehoa kuin mieltä. Koulutettuja ayurveda-hoitajia toimii eri puolella Suomea, tämän linkin kautta löytyy useita: http://www.ajanhius.net/Harmonet/Ayurvedahoitajat.htm

Paasto on siis eräänlainen “home made pancha karma” ja retriitti, joka katkaisee kiireisen arjen ja pakottaa keskittymään itsestä huolehtimiseen. Jos sinulla on paljon työkiireitä, taloushuolia tai ruuhkavuoden rumba päällä, voi ayurvedinen paasto olla juuri se, joka katkaisee kierteen, ja saat uutta voimaa ja näkökulmaa tilanteeseesi.

Jos kärsit sydänsairaudesta, mielen ongelmista, kuten masennuksesta, syömishäiriöstä tai maanisdepressiivisyydestä, keskustele ensin hoitavan lääkärisi kanssa paastoamisesta. Ayurvedinen paasto on näillä ohjeilla suoritettuna lempeä ja turvallinen perusterveelle ihmiselle.

Ayurvedisen paaston vaikutuksia voi tehostaa pian Suomen luonnosta löytyvillä keväisillä villiyrtellä, kuten kuusenkerkillä, koivunlehdillä, nokkosella ja voikukalla. Lisätietoja villiyrttien käytöstä: www.hortoilu.fi

Hyviä puhdistumisen hetkiä!

Hanna Huopalainen

Puheenjohtaja
Suomen Ayurvedayhdistys ry
hanna.huopalainen[@]ayurveda.fi

Lue lisää ayurvedisesta paastosta: http://blog.flowayurveda.fi/tasapaino-ja-epatasapaino/

Oletko kiinnostunut ohjatusta ayurvedisesta paastoamisesta tai lyhytkurssista? Lähetä sähköpostia osoitteella ayurvedayhdistys[@]gmail.com, niin infoamme sinua tulevista kursseistamme.

Tutustu: Justine Cederbergin ohjattu Ayurvedic Spring Detox -kurssi. Ayurvedayhdistyksen jäsenille -10 %.